OmaAssari on uudenaikainen assistenttisi, joka on käytettävissäsi heti kun tarvitset tietoa, ymmärrystä tai tuloksia. OmaAssari auttaa tiedon keräämisessä, tallentamisessa, analysoinnissa tai raportoinnissa. OmaAssari neuvoo sinua henkilökohtaisesti, auttaa tiedon keräämisessä, tallentamisessa ja analysoinnissa sekä raportoinnissa ja julkaisemisessa. OmaAssari tekee työstäsi sujuvampaa ja tehokkaampaa
- etkä ole enää yksin.
OmaAssari on ihanteellinen apu sinulle, joka haluat keskittyä ydintehtävääsi ja tarvitset joustavasti apua ja tukea oikeaan aikaan ja oikeaan tarpeeseen. Palvelu sopii erityisesti sinulle, joka tarvitset ja käytät työssäsi paljon tietoa tai teet omaa tutkimusta ilman ympärillä olevan ison tiimin tukea ja osaamista. OmaAssari on käytössäsi silloin kuin tarvitset ja hoitaa sovitut työt tehokkaasti, myös pienet osavaiheet. OmaAssari auttaa yksinkertaistamaan monimutkaiset asiat, suorittaa työläät ja aikaavievät vaiheet ja varmistaa, että saat kaiken tarvitsemasi tiedon ajallaan ja oikeassa muodossa.
Tutkijan OmaAssari® on ihanteellinen apu, kun haluat keskittyä tutkimuksen ydintehtäviin ja tarvitset joustavaa tukea tutkimuksen tietyissä osavaiheissa, esimerkiksi tutkittavien rekrytoinnissa, haastatteluaikojen sopimisessa, haastatteluiden järjestämisessä, litteroinnissa, litteraatioiden analysoinnissa, sähköisen kyselyn tai postikyselyn toteuttamisessa, lomakkeiden tallentamisessa, datan analysoinnissa Excelillä tai SPSS:llä tai tulosten raportoinnissa ja visualisoinnissa. Voit pyytää apua OmaAssarilta juuri silloin, kun tarvitset apua, ilman huolta työnantajavelvoitteista, työtiloista, laitteista tai ohjelmistoista. OmaAssarilla on käytössään kaikki ajantasaiset työkalut kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tiedon keräämiseen ja analysointiin kaikissa tutkimuksen vaiheissa. OmaAssari auttaa sinua suunnittelemaan, keräämään, analysoimaan ja raportoimaan tutkimustuloksesi tehokkaasti, laadukkaasti ja luotettavasti. Ja kun tutkimuksesi on edennyt jo loppusuoralle, kiinnitä huomio laadukkaan tutkimustekstin tuottamiseen ja julkaise työsi helposti OmaAssarin kanssa - assarilta saat tukea niin sisällöntuotantoon, visuaalisointiin kuin julkaisuprosessin läpivientiinkin. Tiesitkö, että OmaAssari on käytössäsi vaikka heti - soita puh. 044 012 6266 tai info (at) tutkimustie.fi ja kerro, minkälaista apua tarvitset niin uusi assistenttisi on sinuun yhteydessä hetimmiten!
Päättäjän OmaAssari® on ratkaisu tilanteisiin, joissa tarvitset nopeasti tietoa päätöksentekosi tueksi. OmaAssari on erityisen hyödyllinen niille päättäjille, jotka tekevät päätöksiä yksin mutta käsiteltävää dataa on paljon. Se sopii myös päättäjille, joilla on runsaasti dataa, mutta rajallisesti aikaa kahlata tietoa läpi ja analysoida sitä. OmaAssari auttaa sinua keräämään tietoa, analysoimaan siitä olennaisimman ja tarjoaa tiedon sinulle selkeästi jäsenneltynä päätöksentekosi tueksi. OmaAssari voi esimerkiksi koota keräämäsi tiedot havainnolliseksi taulukoksi tai laatia esitykseesi havainnolliset graafit ja PowerPoint-slidet. OmaAssari voi auttaa sinua myös markkinatutkimuksen toteuttamisessa, kilpailija-analyysissä tai vaikkapa kuluttajatrendien seurannassa. OmaAssari hankkii tarvitsemasi tiedon nopeasti ja muuttaa sen sinulle käyttökelpoisimpaan muotoon, jotta voit jatkaa tehokkaammin omaa ydintyötäsi ja saat tehtyä päätökset ilman viivytyksiä.
Haluatko hyödyntää tutkimustietoa tai analysoitua dataa liiketoimintapäätöksissä ilman massiivisia projekteja? OmaAssari® tarjoaa räätälöityä apua pieniin mutta kriittisiin tietotarpeisiin, jotka vaativat nopeaa ja tehokasta vastausta. Sinun ei tarvitse sitoutua kokonaiseen tutkimusprojektiin tai käyttää merkittäviä resursseja ja aikaa. Voit kohdentaa tietotarpeesi tarkasti ja saada olennaiset tiedot ja analyysit jopa seuraavalle päivälle.
Opiskelijan OmaAssari® tarjoaa korvaamatonta apua opinnäytetöissä. Saat kaikki työkalut ja neuvot, joita tarvitset menestyäksesi opinnoissasi. Assarisi antaa henkilökohtaisesti neuvontaa ja saat tukea tutkimuksesi joka vaiheessa, olitpa vasta aloittamassa tai jo syventämässä tutkimustasi. OmaAssari auttaa sinua tutkimussuunnitelman tekemisessä, tutkimusmenetelmien valinnassa, tiedonkeruutavan valinnassa, aineiston hankinnassa ja tulosten analysoinnissa.
Tutkimustien Gradutreenit-valmennus on suunniteltu gradun aikatauluhaasteiden, tavoitteiden ja osaamishaasteiden kanssa painiville - erityisesti niille, jotka tekevät gradua työn ohessa. Et muuten ole ainoa, jolla graduprosessin vaikein asia on prosessi itsessään, ja siksi assari tukee sinua aikataulusuunnittelussa ja aikataulun noudattamisessa ohjelman mukaisesti. Valmennuksessa teet vain niitä asioita, joita tarvitset gradun valmiiksi saattamiseen - et mitään ylimääräistä.
Oppimisenhaluiselle OmaAssari luo mahdollisuuden keskittyä oppimiseen ja tarjoaa tukea muun muassa lähteiden käyttöön, kirjoitustekniikkaan, tutkimusmenetelmiin ja tieteelliseen kirjoittamiseen. Opinnäytetyösi etenee suunnitelman mukaisesti ja metodologisesti oikein - ja mikä prosessissa tietysti on tärkeintä: saat opinnäytetyösi valmiiksi ajallaan.
1. Tee työstäsi tehokkaampaa
Käyttämällä OmaAssaria voit keskittyä oleelliseen samalla kun OmaAssari tekee rutiinitehtävät. Tämä säästää aikaasi ja ehdit keskittyä ydintyösi tekemiseen.
2. Saavuta parempia tuloksia
OmaAssarin tuki ja kehittyneet työkalut varmistavat, että työsi etenee sujuvasti ja saavutat parempia tuloksia lyhyemmässä ajassa. Yksilöllinen lähestymistapamme varmistaa, että kaikki projektit keskittyvät siihen, että saat asiat valmiiksi ajallaan, saavutat enemmän ymmärrystä ja voit tehdä parempia päätöksiä.
3. Kokonainen tiimi käytössäsi
OmaAssari kokoaa kaikki tiedon käsittelyn, hallinnan ja tutkimuksen palvelut yhteen, joten saat tuen jokaiseen työsi vaiheeseen. Tutkimustien OmaAssari-palvelun takana on 10 akateemisen tutkimusassistentin tiimi, joten tarjoamme sinulle laaja-alaista näkemystä tiedon keräämiseen ja hallintaan sekä datan käsittelyyn markkinatutkimuksessa, tieteellisessä tutkimuksessa ja liike-elämän tietotarpeissa. Valintasi mukaan saat sinulle parhaiten sopivimman oman assistentin tai voit hyödyntää koko OmaAssari-tiimiä.
4. Tueksi osaamisesi kasvuun
Kun tiedon käyttö tai tutkimus on hyvin suunniteltu ja hallittu, se voi olla ratkaiseva tekijä oman osaamisesi tai yrityksesi kasvussa ja menestyksessä. OmaAssari auttaa sinua saavuttamaan nämä tavoitteet tarjoamalla ytimekästä tekemistä, rauhoittaa aikaasi ja antaa mahdollisuuden keskittyä työhösi ja tarjoaa neuvoja, jotka auttavat sinua suorittamaan työtäsi paremmin myös jatkossa.
Älä jää jälkeen kilpailijoistasi – tehosta tiedon hyödyntämistä työssäsi nyt ja saavuta tavoitteesi nopeammin.
Tilaa ja kysy lisätietoja OmaAssari-palvelusta puhelimitse +358 (0)44 012 6266 / Mia Moisio
tai laittamalla viestiä osoitteella info (at) tutkimustie.fi
Palvelun hinta 80 euroa/tunti + alv 25,5 %.
Hinta sisältää kaikki palvelun kustannukset, ml. laite- ja ohjelmistokulut. Palvelu laskutetaan alkavalta 30 minuutilta eli maksat vain tehdystä työstä, et koskaan ylimääräisestä ajasta.